Painavaa asiaa
Hei!
Siitä on kolme neljä kuukautta, kun viimeksi julkaisin mitään, mutta se osittain johtui siitä, että halusin pitää hetken lomaa.
Mutta tänään kirjoitan teille vähän vakavemmasta asiasta, kuin yleensä.
Elikkäs aiheenani on tänään KIUSAUS.
Helsingin Poliisi julkaisi vuonna 2014 tarinan eräästä nuoresta, jota kiusattiin koulussa.
(Sain sen nyt jälleen silmieni eteen ja tämä on aika ajankohtaista, joten kirjoitan tästä vasta nyt.)
Kiusattu oli 14-vuotta vanha ja häntä kiusattiin aina koulussa, kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Noh tarina päättyy todella draagisesti, kiusatun nuoren itsemurhaan. (laitan linkin alle FB+Iltalehti)
Tiijättekö mitä? Tämä kävi minulla tunteisiin, sillä minä tiedän mitä tuo arki oli. Olen nyt 18-vuotta vanha ja sairastin masennusta elämäni aikana seitsemän/kahdeksan vuotta.
Minua kiusattiin ala-asteella jatkuvasti. Vuosien myötä tein ympärilleni kuoren, jonka läpi ei päässyt enää mikään. Tulisen luonteeni takia loin myös ympärilleni pelon ja väkivallan ilmapiirin, joka piti ihmiset pelossa ja poissa luotani. Ainoastaan ystävieni (joita oli todella vähän) ei tarvinut pelätä minua. Äidin puolen mummoni kuoli, kun olin kymmenen vuotta vanha ja tästä seurasi, että painuin pohjalle, masennuin, en jaksanut olla olemassa.
Minua kutsuttiin hulluksi.
Kävin kymmenen vuotiaana vuoden ryhmä terapiassa. Ja päätin vuoden jälkeen, että tänne minä en enää ikinä tule. Joten esitin että kaikki oli hyvin. Joten sairasti piilomasennusta noin kuusi vuotta. Sen kuuden vuoden aikana minä en itkenyt, en näyttänyt muita tunteita muutakuin vihaa. Minua *itutti jatkuvasti ja olin vihainen. Suutuin myös todella helposti. Kaikki se viha ja katkeruus näkyi myös piirrustuksissani ja kirjoituksissani.
Kun pääsin ala-asteelta yläasteelle kaikki levisi käsistä. Aloin olemaan itsetuhoinen ja lintsasin koulusta. Tein rikoksia, joidenka takia olisin voinut joutua nuorisovankilaan. Sitten kaikki mitä olin tehnyt tuli julki. Pelkäsin kuolevani. Kävin istumassa kolme neljä kuukautta Julkulassa. Siellä itkin jälleen monen vuoden jälkeen.
Rupesin jälleen käymään terapiassa, joka vain teki minut jälleen vihaiseksi. Tuntui ettei kukkaan ymmärtänyt mitä mun päässä oikeesti liikkui. (perus teini ongelma) Sitten minulle päätettiin antaa mielialalääkkeitä, jotka auttoivat sitten hoidoissa eteen päin. Mutta vasta vuoden myöhemmin tajusin, että tämän kaiken paskan jälkeen minä olin vielä elossa ja että en halunnut enää lopettaa elämääni. Jätin mielialalääkkeet kokonaan pois ja aloitin puhtaalta pöydältä, kun sirryin amiskaan.
Muutin pois porukoiltani amiskan toisella vuodella. Julkulan jäljiltä valitettavasti tupakka maistui vielä, mutta sitten löysin rakkaan, jonka ansiosta olen nyt irti tupakasta ja minusta tuntuu, että elämäni on elettävän arvoinen.
Nyt on aika kiittää niitä ystävi, niitä läheisiä, jotka pysyivät rinnallani nämä vuodet ja auttoivat minut tämän paskan yli. Olen teille elämäni velkaa (voi ei aloin taas itkemään(;_;) )
Kiitos teille kaikille tuhannesti! Olette rakkaita minulle! <3
Nyt kun tiedätte tarinani, niin käydään yhtenärintamana kiusautavastaan.
SANO EI KIUSAAMISELLE! JA AUTETAAN TOINEN TOISIAMME TAISTELEMAAN MASENNUSTA VASTAAN!
Artist.L Kiittää!
Kommentit